27 päivää syyskuussa: Yhteenveto

On aika päättää ja viedä maaliin yksitoistaosainen retrosarja “27 päivää syyskuussa”. Sarja kertoi tarinan historiallisesta kahdeksan ottelun pelisarjasta NHL-ammattilaisista kootun Team Canadan ja Neuvostoliiton maajoukkueen välillä, sen viisikymmentävuotisjuhlan kunniaksi, kanadalaisesta näkökulmasta. Tässä vielä lopuksi pieni yhteenveto sarjasta.

Sisällysluettelo

Kaikkien aikojen paras pelisarja

Syyskuussa vuonna 1972 Neuvostoliiton ja kanadalaisista NHL-ammattilaisista kootun Team Canadan välillä pelattu Summit Series jää historiaan kaikkien aikojen parhaana jääkiekossa pelattuna pelisarjana. Yksikään Stanley Cupissa, parhaat vastaan parhaat -turnauksissa, kuten Canada Cupeissa ja olympialaisissa tai MM-kisoissa pelattu ottelu tai sarja ei ole päässyt samalle tasolle.

Jääkiekossa ei usein päästä näkemään samanlaista dramatiikkaa, vauhtia, rohkeutta, sisua ja sydäntä kuin nähtiin syyskuussa 1972 pelatuissa kahdeksassa ottelussa. Maalivahti Ken Dryden kirjoitti kirjassaan, ettei mikään kokemus jääkiekossa ollut nostanut häntä niin ylös tai painanut niin alas kuin syyskuu 1972.

On aika päättää retrosarja “27 päivää syyskuussa” viimeisellä postauksella.

Jääkiekko nousi uudelle tasolle

Summit Series oli ensimmäinen todellinen kansainvälinen parhaat vastaan parhaat -pelisarja, joka nosti lajin ennennäkemättömälle tasolle. Sen vaikutus jääkiekon kehitykseen molemmilla puolin valtameriä oli suunnaton. On sanottu, että etenkin Pohjois-Amerikassa tämä sarja vei jääkiekkoa yhden kuukauden aikana eteenpäin kuin edelliset kolmekymmentä vuotta.

Sarjan poliittisen viitekehyksen vuoksi jotkut näkivät Kanadan voiton, kuten kirjailija Roy MacSkimming kirjoitti, “täydellisenä meidän pelimme, elämäntapamme, taloudellisen järjestelmämme, demokraattisten periaatteitten, kristinuskon ja moraalisen ylemmyytemme paremmuuden todistuksena.”

Syyskuun 1972 tapahtumilla pelattiin liikaa politiikkaa. Hyvä esimerkki on se, ettei Neuvostoliiton urheilumuseossa pelisarjaa käsittelevällä osastolla siellä käyneitten mukaan kerrottu ollenkaan, kuka pelisarjan voitti. Ainoa mainittu tulos oli se, että Neuvostoliitto teki enemmän maaleja.

Kanada voi olla ylpeä uskomattomasta kolmen viimeisen ottelun ja samalla pelisarjan voitostaan, mutta samalla voitto oli hyvin pienestä kiinni. Paremmalla onnella Neuvostoliitto olisi aivan yhtä hyvin voinut voittaa pelisarjan. “Jakushev has scored for Russia”, olisi voinut ihan yhtä hyvin olla Foster Hewittin kuuluisa lause.

Voidaan melkein sanoa, ettei kumpikaan hävinnyt syyskuussa 1972. Kylmä sota hävisi. Jääkiekon todellinen globalisaatio alkoi näistä tapahtumista. Idän ja lännen välinen keinotekoinen muuri alkoi sortua. Tyhjää täynnä ollut puhe ammattilaisista ja amatööreistä alkoi vetää viimeisiään.

Pelisarjan vaikutus näkyi nopeasti jääkiekon kotimaassa monilla tavoin. Aikaisemmin yliopistonörttinä pidetty Lloyd Percival – jota Neuvostoliiton jääkiekko ihaili suuresti – sai oman kolumninsa Toronto Suniin. Kanadan jääkiekkoliitto ryhtyi kouluttamaan juniorivalmentajia uusin tavoin, kehittäen kansallisen valmentajatutkinto-ohjelman.

Harry Sinden arvosteli uuden polven isot kansiot kainalossa käveleviä kanadalaisvalmentajia myöhemmin liiallisesta keskittymisestä monimutkaisiin harjoitteisiin, joita he luulivat venäläisten käyttäneen. Sindenin mukaan liiallinen harjoittelukeskeisyys tuottaa pelaajia, jotka osaavat luistella ja ampua kiekkoja, mutta kukaan ei osaa pelata itse jääkiekkoa. Vain pelaamalla kehitettävä luovuus unohtuu.

Jääkiekko kansainvälistyi

Syksy 1972 toi NHL:lle kilpailijan kapinaliiga WHA:ssa, joka tunnetusti satsasi aggressiivisesti eurooppalaispelaajien värväämiseen.

Summit Series oli alku kansainvälisen jääkiekon kehitykselle siten, että 1970-luvulta alkaen nähtiin paljon enemmän kohtaamisia NHL:n ja eurooppalaisten välillä. Canada Cup -turnaukset aloitettiin vuonna 1976, jolloin Bobby Orr pääsi ensimmäistä ja viimeistä kertaa pelaamaan kansainvälisessä turnauksessa voittaen turnauksen parhaan pelaajan palkinnon yhdellä jalalla ontuen.

Myöhemmin Kanada ei vieraskoreuttaan edes kehdannut kutsua omaa turnaustaan omalla nimellään, vaan nimesi sen vuonna 1996 World Cupiksi. Todellinen merkki siitä, että maailma omisti jääkiekon. Ei maa, joka sen keksi ja kehitti.

Sekä NHL- että WHA-seurat pelasivat läpi 70-luvun ja myöhemmnin satunnaisia pelejä venäläisiä seurajoukkueita vastaan. Legendaarisimpia otteluja, jotka jäivät jääkiekon historiaan, ovat mielestäni täysin ylihypetetty Montreal Canadiensin ja ZSKA:n uuden vuoden ottelu vuodelta 1975, ja ZSKA:n vierailu Philadelphiaan vuonna 1974.

WHA järjesti oman, nyt lähes täysin unohdetun 8-ottelun syyssarjansa Neuvostoliittoa vastaan vuonna 1974. Gordie Howe, Bobby Hull ja Paul Henderson pelasivat sarjassa. Mukana oli myös blogilla aikaisemmin esitelty hullu maalivahti Gilles Gratton.

NHL:n All Stars -yhdistelmät pelasivat myöhemmin Neuvostoliiton maajoukkuetta vastaan talven 1979 Challenge Cup -sarjassa New Yorkissa, ja vuoden 1987 Rendez-Vous -sarjassa Quebec Cityssä.

Bobby Clarke joitakin vuosia sitten hyvän tarinan verivihollisestaan Boris Mihailovista TSN:llä. Mihailov pelasi Summit Seriesissä. Hän oli ZSKA:n joukkueessa, kun Clarken johtama Philadelphia Flyers nuiji puna-armeijan maan rakoon vuonna 1974, ja Neuvostoliiton joukkueessa Canada Cupissa 1976.

Vuonna 1979 New Yorkissa Mihailov oli Neuvostoliiton kapteeni, ja Clarke NHL All Starsin kapteeni. Punakoneen voitettua pelisarjan, Mihailov otti Clarkea kättelyjonossa kaulasta kiinni, nosti tämän aivan kasvojensa eteen ja nauroi tälle “HA HA HA!”.

Mihailov oli vihdoinkin onnistunut voittamaan Bobby Clarken.

Kaikki nämä tapahtumat saivat alkunsa Summit Seriesin vaikutuksesta. Niitten ansiosta olemme päässeet nykypäivän tilanteeseen, jossa NHL on täynnä pelaajia kaikkialta maailmasta, vaikka kanadalaisia on yhä enemmän kuin muita. Suuria palkkioita taalakaukaloista hakevat venäläispelaajat voivat kiittää kaikesta syksyn 1972 Punakoneen pelaajia.

Venäjän ja Kanadan pelityylit eivät enää kansainvälisissä turnauksisa poikkea ratkaisevalla tavalla toisistaan. Vielä syksyllä 1972 kaukano toisistaan olleet tavat pelata ovat lähentyneet toisiaan. Tämä nähtiin esimerkiksi Vancouverin olympiakisojen raskaan sarjan mestaruusottelussa.

Ei enää Kanadan yksinoikeus

“Jääkiekko on aina ollut kanadalainen peli”, kirjoitti valmentaja Harry Sinden päiväkirjansa esipuheeseen vuonna 1972. “Me kasvatimme sen, kehitimme sen, rakastimme sitä ja luulimme, että se olisi ikuisesti vain meidän omaisuuttamme.”

“Tämä pelisarja todisti, että moni muu kansakunta haluaa jakaa tämän hienon pelin sen huipputasolla meidän kanssamme. Meidän tulee olla ylpeä siitä, ei tuntea itseämme uhatuksi. Meidän tulisi tuntea, että kasvatimme kauniin lapsen, jota muu maailma haluaa nyt rakastaa kanssamme.”

“Vuosien ajan muut maat ovat tutkineet peliämme ja tapojamme kehittää sitä. He ovat oppineet läksynsä hyvin. Nyt on meidän vuoromme oppia heiltä, etenkin neuvostoliittolaisilta, jotka ovat keksineet tapoja, jotka ovat parempia kuin jotkut itse käyttämämme.”

“Venäläiset testasivat rajojamme, mutta samalla me pakotimme heidät pelaamaan parasta peliään. Haluan antaa kunniaa Neuvostoliiton pelaajille ja valmentajille heidän omistautumisestaan jääkiekolle. Monella tapaa he ovat, juuri nyt, maailman parhaita jääkiekkoilijoita.”

“Mutta tällä erää valitsen kuitenkin omat Team Canadan pelaajani, jotka järjestivät yhden kaikkien aikojen come-backeistä, äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. Meille annettiin joukkueena tehtäväksi voittaa kaikki kahdeksan ottelua. Emme pystyneet siihen. Jouduimme kestämään kyseenalaisia taktiikkoja vastustajien ja tuomareitten taholta. Monet omista kannattajistamme ja neljä omaa pelaajaamme hylkäsivät meidät, kun olisimme heitä eniten tarvinneet.”

“Kestimme kaiken ja voitimme. Jotkut arvostelivat toimintatapojamme, mutta tulokset kirjoitetaan historiankirjoihin.”

“Niin katkera kuin olenkin heidän valehtelevista virkamiehistään, nostan hattuani neuvostoliittolaisille pelaajille. He hävisivät vain siksi, että meidän pelaajillamme oli vähän enemmän sisua lopussa. On kysyttävä, miten venäläiset saattoivat hävitä, koska he osaavat luistella, syöttää, vastaanottaa syöttöjä yhtä hyvin kuin me, heidän joukkuepelinsä ja kuntotasonsa ollessa parempaa kuin meidän?”

“Ainoa osa-alue, jossa olemme vielä heitä parempia on kiekon laukominen, eivätkä he ammu huonosti.”

“Ajateltuani tätä asiaa paljon, ajatus, joka tuli aina mieleeni oli se, että me olemme tottuneempia pelaamaan tärkeissä otteluissa. Kanadalaiset ammattilaiset ovat pelanneet enemmän tilanteissa, joissa on enemmän pelissä kuin neuvostoliittolaiset. Voitimme kaikki kolme viimeistä ottelua, joita meillä ei ollut varaa hävitä viimeisillä minuuteilla.”

“Neuvostoliittolaiset olivat vahvempia fyysisesti, mutta me olimme kovempia henkisesti. Henkinen kovuutemme – jonka voi hankkia vain pelaamalla Stanley Cupin playoffeissa – ratkaisi voiton lopussa.”

Espo

Phil Esposito oli Kanadan paras pelaaja syyskuussa 1972. Häntä pidettiin sitä ennen yhden suunnan maalitykkinä, jonka menestys Boston Bruinsissa perustui Bobby Orrin hienoihin syöttöihin ja ylöstuonteihin.

Summit Series oli Espon hienon uran kohokohta. Hän pelasi kahden suunnan kiekkoa, puolusti, oli jäällä kaikissa erikoistilanteissa, ja teki eniten pisteitä, erittäin tärkeitä maaleja. Elämää suurempi hahmo, joka oli Kanadan johtaja.

Neuvostoliittolaisetkin pitivät aina rehellisesti tunteensa näyttävästä Espositosta. Hän on yhä suosittu hahmo Moskovassa.

“Kun katson taaksepäin”, kirjoitti Espo kirjassaan. “Se oli helvetinmoinen pelisarja. Kovin asia, minkä jouduin kokemaan jääkiekkoilijana koskaan. Henkinen piina, jonka jouduimme kestämään oli hirvittävää. Enkä koskaan pystynyt pelaamaan samalla tasolla sen jälkeen.”

“Siitä hetkestä alkaen elämäni jääkiekkoilijana oli pelkkää alamäkeä.”

Phil Esposito pelasi 18 vuotta NHL:ssä. Hän voitti NHL:n maalikuninkuuden kuusi kertaa ensimmäisenä pelaajana historiassa. Tämän kirjoittanut on samaa mieltä Espon kanssa siitä, että Summit-sarja meni liikaa politiikan puolelle. Ja siitä, että Team Canadan nimi olisi pitänyt olla Team NHL. Joukkueeseen eivät päässeet kaikki parhaat kanadalaiset pelaajat.

Kotiinpaluu Prahan kautta

Team Canada matkusti Moskovasta Prahaan, jossa se pelasi Tsekkoslovakian maajoukkuetta vastaan tasapeliin päättyneen harjoitusottelun. Stan Mikita oli saanut luvan matkustaa synnyinmaahansa jo etukäteen ja hän oli tuon illan isäntä. Stanislav toimi Kanadan kapteenina, ja sai mahtavat suosionosoitukset maanmiehiltään.

Mikitan vanhemmat olivat antaneet hänet lapsettomille Kanadassa asuville sukulaisilleen, kun tämä oli vasta kahdeksanvuotias.

Jotkut Team Canadan jäsenet ovat maininneet mieleenpainuvimpana Summit Series -muistonaan Mikitan äidin ja veljen itkun, kun he tulivat saattamaan Stanislav Guoth -nimisenä syntyneen miehen joukkueen bussille.

Phil Espositon nenä murtui Tsekkoslovakia-ottelussa. Se näkyy selvästi kuvissa, joissa hän pitää puhetta joukkueen laskeuduttua Torontoon. Team Canadaa oli vastassa arviolta 40 tuhatta ihmistä ensin Montrealin lentokentällä, ja 80 tuhatta lisää odotti joukkuetta myöhemmin sateessa Toronton kaupungintalon edessä.

Summit Series pelattin niin kauan aikaa sitten, etteivät siitä säilyneet filmit ole kovin korkeatasoisia. Valokuvat ovat loistavia, ja niitä on paljon.

Huvittava tarina Paul Hendersonin voittomaalin syntyhetkistä. Hockey Canada oli lähettänyt nuoren, Brian Pickell -nimisen valokuvaajan Moskovaan ottamaan kuvia kirjaan, jonka nimeksi tuli “27 Days In September”. Pickell kantoi kaulassaan kolmea kameraa, ja yritti napata niin paljon kuvia kuin mahdollista ottelun ratkaisuhetkillä.

Hänen oli kelattava filmiä manuaalisesti sitä vaihtaessaan. Pickell oli juuri vaihtamassa rullaa yhteen kameroistaan alaspäin kumartuneena, kun Paul Henderson teki kuuluisan maalinsa.

Toronto Starin veteraanikuvaaja Frank Lennon otti kuuluisat kuvat, joissa Henderson tuulettaa maaliaan, ja lopulta hyppää Yvan Cournoyerin syliin.

In Memoriam

Summit Series pelattiin niin kauan aikaa sitten, että siinä pelanneet jääkiekkoilijat ovat jo vanhoja miehiä, ja moni siihen osallistunut on jo siirtynyt keskuudestamme. Tässä mahdollisimman tarkka lista heistä, kunnioituksella.

Neuvostoliitto

Päävalmentaja Vsevolod Bobrov (1979), hyökkääjä Aleksandr Bodunov (2017), puolustaja Aleksandr Gusev (2020), hyökkääjä Valeri Harlamov (1981), apulaisvalmentaja Boris Kulagin (1988), puolustaja Viktor Kuzkin (2008), hyökkääjä Jevgeni Mishakov (2007), puolustaja Jeveni Paladiev (2010), hyökkääjä Vladimir Petrov (2017), puolustaja Aleksandr Ragulin (2004), hyökkääjä Vladimir Shadrin (2021), puolustaja Juri Shatalov (2012), hyökkääjä Vladimir Vikulov (2003), hyökkääjä Jeveni Zimin (2018), sekä maalivahti Viktor Zinger (2013).

Kanada

Apulaisvalmentaja John Ferguson (2007), puolustaja Gary Bergman (2000), maalivahti Tony Esposito (2021), huoltaja John “Frosty” Forristal (1995), hyökkääjä Rod Gilbert (2021), puolustaja Brian Glennie (2020), hyökkääjä Bill Goldsworthy (1996), maalivahti Michel “Bunny” Larocque (1992), hyökkääjä Rick Martin (2011), hyökkääjä Jean-Paul (J.P.) Parise (2015), puolustaja Pat Stapleton (2021), sekä puolustaja Bill White (2017).

Kanadan joukkueessa pelannut Ron Ellis yritti auttaa Evgeni Mishakovia, kun tämän terveys huonontui joitakin vuosia sitten. Mishakov tarvitsi leikkauksen molempiin polviinsa. Ellis keräsi rahaa tuodakseen tämän Kanadaan leikattavaksi. Calgaryläinen lääkäri lupasi tehdä leikkauksen ilmaiseksi, mutta myöhemmin Mishakovin terveysongelmat todettiin niin vakaviksi, ettei leikkausta pidetty järkevänä.

Vihanpidosta ystävyyteen

Phil Esposito sanoi kuuluisasti aina ihmetelleensä, miten ihminen voi tappaa toisen ihmisen esimerkiksi sotatilanteessa. Summit Seriesin noustessa kuumimmilleen, hän myönsi ymmärtäneensä. Hän sanoi olleensa valmis vaikka tappamaan vastustajansa, jos sitä olisi vaadittu.

Syyskuun 1972 viha ja vihanpito on sittemmin laantunut kovien taistelijoitten välillä. Joitakin vuosia sitten Moskovassa Phil Esposito ja Boris Mihailov paiskasivat kättä ensimmäisen kerran ystävinä.

Lukuisat vuosijuhlat ovat tehneet pelisarjaan osallistuneista nyt vanhenevista miehistä ystäviä.

“He ovat ihan samanlaisia kuin mekin”, sanoi Paul Henderson oppineensa vastustajistaan ja vanhoista vihamiehistään. “He ovat jääkiekkoilija ja tavallisia kavereita. He yrittävät vain kasvattaa lapsiaan ja pitää vaimoa tyytyväisenä, kuten mekin.”

Kanadassa syyskuun 1972 veteraanit ovat perustaneet oman yrityksensä ja tavaramerkkinsä. Kaikki kirjat, DVD:t ja muut Summit Seriesistä tuotetut viralliset tuotteet myydään pelaajien oman yrityksen hyväksi, mikä tuntuu hyvältä.

Paul Hendersonin maali

Paul Hendersonin 34 sekuntia ennen loppua tekemä voittomaali on kuuluisin jääkiekkomaali ainakin Kanadassa koskaan. Väitetään useamman kanadalaisen nähneen sen kuin amerikkalaisten kuukävelyn muutamaa vuotta aikaisemmin.

Jokaisella kansakunnalla on yhteisiä hetkiä, jotka kaikki muistavat. Hendersonin maali on sellainen Kanadassa lähes jokaikiselle nyt noin 55-vuotiaalle tai sitä vanhemmalle ihmiselle. Samalla tapaa kuin Neil Armstrongin laskeutuminen kuun kamaralle, tai presidentti Kennedyn murha olivat amerikkalaisille.

Olen tätä retrosarjaa kirjoittaessani kysellyt lukemattomilta tutuilta heidän omista Henderson-muistoistaan. Useimmat kertovat hurjista juhlista koulujen luokissa tai jumppasaleissa. Toiset olivat nähneet maalin kotona.

Olen törmännyt yllätyksekseni myös muutamiin, jotka näkivät maalin Moskovassa. Seuranneet juhlat olivat varmasti hurjimmat, mitä Moskovassa oltiin nähty sitten toisen maailmansodan päättymisen, tai ehkä vallankumouksen.

Summit Seriesin merkitys on valtava Kanadan historiassa. Todella sekalaista ja maantieteellisesti mahdotonta maata eniten yhdistänyt asia sitten toisen maailmansodan. Viisikymmentä vuotta on kuitenkin pitkä aika, ja on jo nähtävissä, miten nuoremmat sukupolvet pitävät itse kokemiaan tapahtumia tärkeämpinä. Kuten esimerkiksi Sidney Crosbyn voittomaalia Vancouverin olympiakisojen finaalissa. Tai Wayne Gretzkyn ja Mario Lemieuxn pelejä syksyn 1987 Canada Cupissa.

Kansallissankari

Paul Henderson oli todella hyvä NHL-pelaaja, ei supertähti, josta Summit Series teki kansallissankarin Kanadassa. Hän itse kertoi ensimmäisen tunteensa välittömästi maalin jälkeen olleen surullisen. Hän tiesi tehneensä jotain todella suurta, ja ajatteli neljä vuotta aikaisemmin kuollutta isäänsä, joka ei päässyt näkemään poikansa suurta hetkeä.

Henderson joutui palkkaamaan sihteerin vastaamaan hänelle tulleeseen ihailijapostiin Summit Seriesin jälkeen.

Hän on joutunut vastaamaan kysymyksiin voittomaalistaan lähes joka päivä viimeisten 50 vuoden ajan. Uskovaisena miehenä hän on ottanut tämän positiivisena haasteena. Samalla tuo yksi maali on tehnyt hänen elämästään jääkiekon jälkeen helpomman – hän on kysytty puhuja tilaisuuksissa, hän on kirjoittanut pari kirjaa.

Henderson kertoo kirjassaan saaneensa lukemattomia kirjeitä, joissa ihmiset kertovat oman tarinansa kuuluisan maalin syntyhetkiltä.

Eräs mies Kanadan Ontariosta kirjoitti, ja pyysi korvausta menettämistään uistinlaatikosta ja muista kalastusvehkeistä. Mies oli syyskuun 28, 1972, ollut järvellä kalassa kahden ystävänsä kanssa pienellä veneellä. He olivat kuunnelleet samalla peliä transistoriradiostaan.

Kun maali tuli, tämä mies innostui niin, että hän putosi veteen vieden mukanaan uistinlaatikon ja vapansa. Mies saatiin pelastettua, mutta kaikki muut tavarat vajosivat järven syvyyksiin. Hän kirjoitti Hendersonille kirjeen, koska piti tätä vastuullisena korvaamaan menetetyt tavarat!

Parempi kirje tuli Torontossa asuvalta naiselta, joka kirjoitti Hendersonin maalin pelastaneen hänen avioliittonsa. Nainen ja tämän aviomies olivat muuttaneet erilleen syyskuussa 1972. He olivat päättäneet erota.

Kahdeksannen ottelun kolmannen erän alkaessa mies oli tullut naisen luo hakemaan joitakin tavaroitaan. Hän huomasi pelitilanteen, ja pyysi saada jäädä katsomaan pelin loppuun. Pariskunta istui katsomaan peliä sanomatta sanaakaan.

Hendersonin tehtyä maalinsa, kummatkin hyppäsivät ilmaan ja ryhtyivät tanssimaan ilosta. He halasivat toisiaan, katsoivat toisiaan silmiin, ja huomasivat olevansa yhä rakastuneita toisiinsa. He päättivät yrittää uudelleen.

Paul Henderson sai kirjeen vuoden 1972 jouluna ja yhä mainitsee sen yhtenä parhaista kuulemistaan tarinoista.

Hall of FAME!

Vladislav Tretjak, Valeri Harlamov, Aleksandr Jakushev, ja iso lista Team Canadan pelaajia on kutsuttu ja aateloitu Hockey Hall of Famen jäseniksi, mutta kiista siitä, tulisiko Paul Hendersonille suoda tuo kunnia, jatkuu yhä.

Mielestäni tulisi ehdottomasti. Henderson on kuuluisa siitä, että hän loisti modernin jääkiekon syntyhetkillä, pelisarjassa, joka tulisi vaikuttamaan lajiin positiivisesti enemmän kuin mikään muu tapahtuma. Hockey Hall of Fame. Painotus viimeisellä sanalla!

Hänen saavutuksensa tulisi mielestäni nostaa sille kuuluvaan asemaan kutsulla NHL-jääkiekon kaikkein pyhimpään.

Kiitos

Tähän päättyy retrosarja “27 päivää syyskuussa”. Kiitos kaikille kommentoijille ja muille, keitä tämä historiallinen aihe kiinnosti.

Tarkoituksenani oli alunperin kirjoittaa Summit Seriesistä seuraamalla pelien alkuperäisiä päivämääriä. Tämä oli kymmenen vuotta sitten ensimmäisen kerran blogilla julkaistun retrosarjan uudelleenlämmittely hieman editoituna ja päivitettynä.

Kuten todettua, postaukset perustuivat NHL-näkökulmaan pääasiassa siksi, ettei käytössäni ole Neuvostoliittolaisten kommentteja sarjasta kuin parin kirjan perusteella. Vahinko, ettei valmentaja Vsevolod Bobrov pitänyt päiväkirjaa turnauksen ajan.

Harry Sinden piti mukanaan nauhuria, johon hän puhui päivän päätapahtumat joka ilta. Niistä tehtiin kirja välittömästi pelisarjan päätyttyä. Siksi itse pidin Sindenin rehellisistä kommenteista. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin hänelläkin olisi pehmeämpi historiallinen perspektiivi tapahtumiin ja välissä aikaa miettiä enemmän mitä tulee sanottua.

Pidän spontaania reaktiota mielenkiintoisempana.

On todella mielenkiintoista kuulla neuvostopelaajien kommentteja pelisarjasta. Näin joitakin haastatteluja YouTubessa, mutta en ymmärrä sanaakaan venäjää.

Näimme Anatoli Tarasovin kauan sitten vierailulla pääkaupunkiseudun jäähalleilla. Neuvostoliittolaisen jääkiekon kummisetä huomautti heti, ettei kiekkoisien pitäisi kantaa poikiensa varustekasseja. Kunnon pelaajan on kannettava kassinsa itse.

Tarasov olisi varmasti mielissään näkiessään miten monipuolisesti pikkujunnut harjoittelevat nykyisin jääkiekkoa esimerkiksi täällä Edmontonissa.

En vain haluaisi näyttää hänelle, miten junnujen isät nyt rullaavat näitten kasseja autoihinsa.

Moderni jääkiekko syntyi syyskuussa 1972

Kaksi jääkiekkoplaneettaa törmäsivät toisiinsa. Ne joutuivat katsomaan toisiaan syvälle silmiin, ja paljastamaan toistensa heikkoudet. Tuloksena syntyi uusi ja parempi jääkiekko.

Hyväksi lopuksi viittaus Summit Seriesiin populäärikulttuurista. The Tragically Hipin kappale “Fireworks”

Kiitos

Täällä Jouni Nieminen, Edmonton


Lähteet:
Roy MacSkimmingin “Cold War”, Harry Sindenin “Hockey Showdown”, Jack Ludwigin “The Great Hockey Thaw”, Gilles Terrouxn ja Denis Brodeurin “Face-Off Of The Century”, Hockey Canadan “Twenty-Seven Days In September”, Andrew Podnieksin “Team Canada 1972″, Scott Youngin “War On Ice”, Paul Hendersonin ja Mike Leonettin “Shooting For Glory”, Paul Hendersonin ja Roger Lajoien “The Goal Of My Life”, Ken Drydenin “The Game” ja “Home Game”, Scott Morrisonin “The Days Canada Stood Still”, Eric Whiteheadin “Cyclone Taylor, A Hockey Legend”, Red Fisherin “Hockey, Heroes And Me”, Phil Espositon ja Gerald Eskenazin “Hockey Is My Life”, Phil Espositon ja Peter Golenbockin “Thunder and Lightning”, Vladislav Tretjakin ja Vladimir Snegirewin “Maalissa Tretjak”, Vladislav Tretjakin “Tretiak, The Legend”, Jim Colemanin “Hockey Is Our Game”, The Hockey Newsin “Century Of Hockey”, Roy MacGregorin “Wayne Gretzky`s Ghost”, Richard Rainboltin ja Ralph Turtisen “The Goldy Shuffle”, Anatoli Tarasovin “Road To Olympus”, Anatoli Tarasovin “Jääkiekon tekniikkaa”, Brad Parkin ja Stan Fischlerin “Play The Man”, Stan Fischlerin “Stan Mikita”, Stan Mikitan “I Play To Win”, Gerald Eskenazin “The Fastest Sport”, David Adams Richardsin “Hockey Dreams”, Liam Maguiren “What`s The Score?”, Ken Drydenin “The Series”, Scott Morrisonin “1972”,  ja Lloyd Percivalin “The Hockey Handbook”.
Lehdet: The Hockey News, Sun Media, Globe and Mail, Edmonton Journal, Montreal Gazette, Toronto Sun.
DVD:t ja TV: 72 Complete, TSN, Sportsnet, CBC, You Tube.

Scroll to top