Serie A 1.10: Inter – Roma

Inter on alisuorittanut alkukaudella, mutta toiveet Serie A:n mestaruudesta ovat huippumateriaalin joukkueella yhä realistiset. AS Romalla alkukausi on ollut odotuksien mukainen, mutta muutama heikko tulos ennen maaottelutaukoa hieman pilasivat Giallorossin tunnelmia.

Internazionale huippuottelun suosikki Giuseppe Meazzalla

Inter Milanon ja AS Roman välinen kamppailu on Serie A:n viikonlopun kiistaton pelillinen helmi. Kaksi eläväistä laatujoukkuetta ottavat mittaa toisistaan laadukkaassa jalkapallo-ottelussa. Kyseessä on lisäksi molemmille normaalia tärkeämpi peli, sillä joukkueet kuuluvat toistensa päävastustajiin, eli saalistetut pisteet ovat tietyllä tavalla määriteltävissä vastustajalta poissaoleviksi. Tunnetasojen voi siis olettaa olevan myös kunnossa.

Inter on edelleen mielestäni pelaajamateriaaliltaan Serie A:n laadukkain joukkue. Vaikka takamatkaa sarjakärki Napoliin on viiden pisteen verran, on Inter yhä aivan potentiaalinen mestariehdokas. Alkukaudella kone ei vaan vielä ole toivotulla tavalla käynnistynyt muutamia hyviä esityksiä on nähty, mutta isossa kuvassa yhtenäisyys ei ole ollut riittävällä tasolla.

AS Roma on parhaimmillaan pelannut jopa Serie A:n parhaimman näköistä futista, mutta Jose Mourinhon suojateillakaan ei ole vakaus kestänyt etenkään otteluruuhkien keskellä. Etenkin viime aikoina ennen maaottelutaukoa koettiin vaikeuksia niin Serie A:ssa kuin kv-peleissä. Tauko on saattanut tehdä hyvää, vaikka Romaltakin oli liuta pelaajia mukana maaotteluissa.

Inter on kotonaan kiistattoman suosikin asemassa tässä huippuottelussa. Interin pelaajamateriaali on laadukkaampi kuin Romalla, joten hieman yli kerran kahdesta kotivoitto tapahtuu. Molemmilla on joukkueina overpotentiaalia, mutta tällaisessa normaalia tärkeämmässä pelissä pienimaalisempi pelikään ei yllättyisi. Riskejä saatetaan välttää eikä päävastustajalle haluta antaa mitään ilmaiseksi.

Interillä potentiaalia parantaa ja paljon

Inter oli varjotilastoissa jo viime kaudella Serie A:n paras joukkue, vaikka mestaruus menikin paikallisvastustaja AC Milanille. Tälle kaudelle materiaaliltaan sarjan paras joukkue lähti papereissani suurimpana mestarisuosikkina Scudettojahtiin, mutta vielä sinimustat eivät ole mestarin arvoisesti esiintyneet viheriöllä. Interillä on vain muutamia huippuesityksiä alkukaudella ja nekin ovat tulleet itseä heikompia joukkueita vastaan pääsääntöisesti.

Ennen maaottelutaukoa Inter koki tappiot AC Milanille ja Udineselle epävakailla peliesityksillä. Toki Milanon derbyssä Inter olisi mielestäni kuitenkin ansainnut ainakin tasapelipisteen itselleen. Maaottelutauko oli valmennukselle ainakin tervetullut uusien kärmeskeittojen keittelemiseksi, mutta pelaajat eivät lepoa ole maksimaalisesti saaneet, kun useita ukkoja oli edustustehtävissä.

Kokoonpanosta laatupelaajista puuttuu varmuudella pelikieltoinen keskikenttäpelaaja Marcelo Brozovic. Myös härkämäinen hyökkääjä Romelu Lukaku saattaa olla sivussa.

AS Roma on noussut takaisin suurten joukkoon

AS Roma on muutamilla viime kausilla ollut lähinnä haastajan asemassa Serie A:n jättiläisiin nähden, mutta Giallorossissa on tehty oikein ratkaisuja siirtomarkkinoilla eikä pelaajamateriaalilla enää hirveästi hävitä Serie A:n kovimmille jengeille. Lisäksi Mourinhon miehistö esiintyi etenkin kauden alkajaisiksi oikeinkin tasapainoisesti viheriöllä.

Ennen maaottelutaukoa AS Romallakin oli kuitenkin melkoista hapuilua otteissaan. Alkukauden komeetta kylvetti pääkaupunkilaisia isosti ja Atalantallekin koettiin tappio eikä eurokentilläkään säkenöity. Atalanta-tappiossa toki oli mukana myös melkoisesti epäonnea Giallorossilla. AS Roma on saanut loukkaantumistilanteensa jo varsin vahvaan jamaan eikä sivussa huippupelaajista ole enää Georginio Wijnaldumin lisäksi muita ukkoja.

Interissä etua tarjolla

Vaikka AS Roma on tällä kaudella pelivoimaltaan parempi kuin viime sesongilla, on Inter papereissani silti pykälän verran laadukkaampi pelaajamateriaalinsa ansiosta. Lisäksi kotietu puoltaa tässä pelissä milanolaisia, joten Inter on pelissä kiistaton suosikki ja sijoitusedut löytyvätkin kotijoukkueen puolelta.

Inter voittaa ottelun arviolta 52 %:n todennäköisyydellä ja rajakertoimeksi saadaan 1,93. Kotivoitosta tarjolla oleva 2,05 kerroin ansaitsee osakseen 4/10 tason sijoituksen. Maalimäärän osalta vedonlyöjien kannattaa rohkeasti luottaa omaan silmään pelin virtauksen suhteen livevedonlyönnin puolella.


Pelataan: Inter, kerroin 2,05
Panostaso: 4/10
Ottelu pelataan 1.10 klo 19.00.
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja se saattaa muuttua.


Scroll to top